fbpx
Skip to content

Helsingin kirjamessut 2019: Leena Lehtolaisen mielestä kääntäjät ovat supertyyppejä

Hanna / 23.3.2020

Kiekaus vieraili Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa, mitä mieltä kirjailijat ovat kääntäjistään ja kirjojensa käännöksistä. Välillä kääntäjien kanssa käydään tiivistä dialogia, välillä on ihan sama, mitä siellä käännöksessä lukee.

Helsingin kirjamessut

Sekä Leena Lehtolaisella että Pasi Ilmari Jääskeläisellä on vankka luotto kääntäjiensä ammattitaitoon.

Leena Lehtolaisen kirjoja on käännetty kymmenille kielille ja Pasi Ilmari Jääskeläisenkin neljälletoista. Kumpikin on tottunut siihen, että kirjojen käännösoikeuksia myydään milloin mihinkin maahan, mutta uran alkuaikoina ajatus omien kirjojen käännöksistä tuntui oudolta.

- Olin vain tyytyväinen, että niitä julkaistiin edes suomeksi, Lehtolainen sanoo.

Ensimmäinen Lehtolaisen teoksen käännös syntyi, kun Helsingin Deutsche Bibiliothekin kirjastonhoitaja, kääntäjä Gabriele Schrey-Vasara innostui Lehtolaisen teoksesta Kuparisydän ja käänsi sen saksaksi 90-luvun lopussa. Nykyään sekä Lehtolainen että Jääskeläinen jättävät mielellään käännösoikeuksien myymisen osaavien agenttiensa huoleksi.

En voi kuin ihailla kääntäjien ammattikuntaa.

- Parhaimmillaan agentti hoitaa homman ja kirjailija voi keskittyä kirjoittamiseen. Välillä agenttini ilmoittelee ilouutisia ja välillä tulee rahaa, mutta en seuraa hänen tekemisiään, Jääskeläinen sanoo.

- Kirjailijan tehtävä on kirjoittaa, agentin myydä, Lehtolainen komppaa.

Kummankin kirjailijan kääntäjät huomaavat usein sellaisiakin asioita, jotka ovat päässeet sekä kirjailijalta että kustannustoimittajalta ohi silmien. Välillä haetaan lisäselityksiä suomalaisen kulttuurin ilmiöille, välillä mietitään yksittäistä käännösratkaisua.

- Kääntäjät ovat supertyyppejä. Kukaan ei lue tekstejäni niin tarkkaan kuin he. Luotan heihin eniten, kun he kysyvät ja vaativat tarkennuksia. Aina kun uusi henkilö alkaa kääntää kirjaani, välitän agenttini kautta hänelle tiedon, ettei ole tyhmiä kysymyksiä. En voi kuin ihailla kääntäjien ammattikuntaa, sitä että yrittävät tehdä kirjastani mahdollisimman hyvän version toiselle kielelle, Lehtolainen hehkuttaa.

Hän ja muita hankaluuksia

Välillä kirjailijat miettivät käännösratkaisuja kääntäjien kanssa pitkäänkin. Kääntäjä Owen Whitesman kääntää Lehtolaisen Maria Kallio -sarjaa. Lehtolainen kertoo, kuinka Whitesman halusi ehdottomasti pitää sanan pulla suomenkielisenä käännöksessään. Hän halusi opettaa palan suomalaista kulttuuria käännöksen lukijoille.

Jääskeläinen taas kuvaa, kuinka on käynyt dialogia englannin kääntäjänsä kanssa sanan ”vuotaa” käännöksestä. Sen kun piti viitata sekä tietojen vuotamiseen että veren vuotamiseen. Lopulta käännösvastineeksi valikoitui ”spill”. Myös hän-sanan kääntämisessä riittää usein pohdittavaa.

- Saksan kääntäjän kanssa leikimme vähän niin kuin seuraleikkiä, kun saksan kielessä pitää olla tiettyä sukupuolta joka ikisen ohimenevän baarimikonkin, jos häneen viitataan sanalla hän. Saksan kääntäjä lähettää minulle usein listan kaikista henkilöistä, joille tarvitaan sukupuoli, Lehtolainen kertoo.

Kirjailijoista tuntuu jopa erikoiselta, jos kääntäjältä ei tule yhtään kysymyksiä. Näin on käynyt esimerkiksi Jääskeläiselle, kun hänen teoksensa on käännetty koreaksi.

- Toisaalta tuntuu niin epätodelliselta, että kirja ylipäänsä on saatavilla jossain Etelä-Koreassa, että on ihan sama mitä siellä lukee, Jääskeläinen naurahtaa.

Lehtolainen saattaa joskus miettiä tarinan syntyvaiheessa, miten jokin mahdollisesti kääntyy, muttei lopulta anna sen liiemmin vaikuttaa kirjoittamiseensa. Hänen tarinoissaan kuunnellaan jatkossakin Popedaa ja opitaan käännöksistä suomalaisesta kulttuurista. Jääskeläinen on samoilla linjoilla.

- Sitten kun kirjoitan, saa syntyä mitä syntyy, Jääskeläinen sanoo.