Syy siihen on se, että sille ei juurikaan ole suoraa vastinetta muissa kielissä, toisin kuin niin monella muulla voimasanalla. Suomen kielellä kirjoitetussa kaunokirjallisuudessa sana sen sijaan esiintyy varsin usein, koska sillä on aivan erityinen asema äidinkielessämme.

Tätä mieltä on kirosanojen kääntämistä tutkinut Turun yliopiston tutkija Minna Hjort esityksessään ”Kääntäjien voimakeinot – kirosanat kääntämisen kohteena ja resurssina”, jonka hän piti Kääntäjien päivän seminaarissa 30.9. Tällä kertaa tilaisuuteen pääsi osallistumaan verkkoyhteyden kautta koronaturvallisesti.

Kiroilu eri tekstilajeissa ja konteksteissa

Mihin käännösviestinnän tekstilajeihin ja konteksteihin voimasanat sitten sopivat parhaiten? Kaunokirjallisuuskäännösten lisäksi niitä käytetään yleisesti elokuvien ja tv-sarjojen tekstityksissä, mutta jonkin verran myös markkinoinnissa ja uutisoinnissa, mistä jälkimmäiseksi mainitussa lajissa muuten Kimi Räikkönen kuulemma johtaa kiroilutilastoa. Kirosanoja esiintyy sellaisissa akateemisissa teksteissäkin, joissa käsitellään voimasanojen käyttöä tai joissa on lainauksia kirosanoilla tehostetuista kaunokirjallisista teksteistä.

Hjort nosti esiin mielenkiintoisen seikan kirosanojen takana. Monesti itse ilmiö voimasanan takana on suurempi tabu kuin itse voimasana. Esimerkkinä tästä hän mainitsi raamatulliset ilmaukset, kuten helvetti, saatana ja perkele, jotka uskovaisten mielestä manaavat pahuutta esiin. Mutta se mikä sitten on tabua missäkin kielessä, on kulttuurisidonnaista.

Onko pakko kiroilla?

Miksi kirosanoja sitten käytetään, vaikka ne saattavat nostaa esiin myös epämieluisia mielleyhtymiä ja tabuja? Hjortin mukaan kirosanoilla on monia merkityksiä ja tehtäviä erilaisissa tekstissä. Niillä voidaan luoda autenttisuutta eli puheen illuusio esimerkiksi dialogissa. Elokuvien ja sarjojen tekstityksissä, romaaneissa ja näytelmäteksteissä tätä käytetään hyvinkin paljon tehokeinona.

Lisäksi kirosanoilla voidaan osoittaa rekisteriä ja sosiaalista miljöötä. Kirosanojen viljelijä voi osoittaa vaikkapa olevansa epävirallisessa kanssakäymisessä, jossa hänen ei tarvitse varoa sanojaan. Myös oikein rivokielinen sankari leimautuu hyvin nopeasti alamaailman edustajaksi jo pelkästään kirosanojen runsaalla käytöllään. Kiroilua käytetään henkilöhahmojen luonnehdinnan sekä tiettyyn ryhmään kuuluvuuden osoittamisen välineenä. Kiroilu toimii toisaalta tehokeinonakin, kun kerronnan huipentuessa kirosanat otetaan mukaan tehostamaan kliimaksin vaikuttavuutta.

Sanomattakin on selvää, että kirosanoilla voidaan lisätä ilmaisun hauskuutuskerrointa. Mietipä vaikka stand up -esitystä, jonka olet joskus nähnyt. Kirosanat ovat oleellinen osa verbaalihuumoria kielessä kuin kielessä. Tästä esimerkkinä mainittakoon Amerikassa asti mainetta niittänyt stand up -koomikko Ismo Leikola, joka on valittu jopa maailman hauskimmaksi ihmiseksi. Tässä yksi esimerkki Youtubessa hänen verbaaliakrobatiastaan englanniksi.

Hauskuutuksen lisäksi kiroilu saattaa aiheuttaa myös negatiivisen tunnelatauksen. Jos tunnelma on muuten kevyt ja positiivinen, saattaa kirosana keikauttaa sen päälaelleen. Kirosanojen käyttö taitavasti on kuin nuoralla kävelyä. Niin kirjoittajan kuin kääntäjänkin on pohdittava, mikä on oikea konteksti ja sopiva vahvuusaste juuri oikeanlaisen vaikutelman luomiseksi.

Voimasanojen käyttötaito

Miten niitä sitten käytetään oikein? Tämä on hyvä kysymys, jota Minna Hjortkin käsitteli esityksessään. Hänen mukaansa voimasanojen käyttöä säätelevät normatiiviset ohjeet, jotka määrittävät esimerkiksi sitä, milloin kirosanoja ei saa käyttää. Esimerkiksi mainoskielessä kirosanoja ei saa käyttää. Lisäksi niiden käyttöä säätelevät yleiset, sisäiset ja kielikohtaiset normit. Nämä tietysti vaihtelevat henkilön ja kielen mukaan, mutta tärkeintä on, että käyttäjä tunnistaa nämä normit ja osaa toimia oikein niiden puitteissa.

Kiroilun tutkimus kasvussa

Hjort kertoi, että kirosanojen käytön tutkimus on viime aikoina lisääntynyt selvästi. Tutkimuksissa analysoidaan kirosanojen lukumääriä, laatua ja käyttöä. Tutkimuksessa on kuitenkin omat haasteensa, joista oleellisimpia ovat määrittelyyn liittyvät vaikeudet. Esimerkiksi kirosanojen voimakkuuden määrittely ja itse tutkimuskohteen rajaus tuottavat tutkijoille päänvaivaa. Tutkijat joutuvat pohtimaan, missä menee raja kirosanan ja ei-kirosanan välillä. Lasketaanko kiroiluksi esimerkiksi rasistiset sanat, eufemismit tms.?

Hjortin mukaan erityisen paljon on tutkittu kirosanojen käyttöä av-kääntämisessä. Yksi oleellinen syy tähän on se, että tekstitykset ovat helposti kaikkien saatavilla. On myös tutkittu sitä, miten dubattu kieli poikkeaa tekstityskielestä kirosanojen käytön osalta. Tekstityksestä kirosanat jäävät monesti pois ihan vain tilan puutteen vuoksi, varsinkin jos katsotaan, että englanninkielinen f-sana on tuttu suomenkielisillekin katsojille eikä v-sana toisi kohtaukseen mitään lisää.

Dubbauksessa taas kirosanat yleensä tulevat mukaan käännökseenkin. Hjort mainitsi esimerkkinä nykytutkimuksesta Tarantinon elokuvien tutkimisen kirosanojen tutkimuksen kohteena. Erityisen suosittu Tarantino onkin tutkimuskohteena kuulemma Espanjassa, missä elokuvat yleensä dubataan.

Tutut voimasanat jyräävät

Uusia kirosanoja ei synny kuin sieniä sateella. Samoja suosikkisanoja viljellään vuodesta toiseen. Mikä sitten on suomen kielen vahvin kirosana? Se selviää Uusi Suomi -lehden tekemästä Minna Hjortin haastattelusta muutaman vuoden takaa. Lue artikkeli täältä: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/miksi-uusia-kirosanoja-syntyy-niin-harvoin/8c18c48a-1cdc-344a-a75d-badc59cdf269