Viittomakielen tulkkien joka toinen vuosi järjestettävä pohjoismainen seminaari oli keväällä 2023 Kööpenhaminassa. Suomalaiset (kaikki kaksi) äänestivät mielestään antoisimmaksi Kristian Skedsmon luennon vuorovaikutuksesta ja niin sanotuista korjausaloitteista. Eli keinoista, miten ihmiset ilmaisevat toisilleen, että asia ei mennyt perille, ja viittojan tai puhujan kannattaisi toistaa tai selventää jotain. Tässä tekstissä on poimintoja Skedsmon luennosta sekä ajatuksia keskusteluista kollegojen kanssa.

Äidinkielisetkään eivät aina ymmärrä toisiaan

Uutta kieltä opiskellessa alkuvaiheessa on tärkeää oppia ilmaisemaan, ettei ihan pysynyt perässä, ja pyytää keskustelukumppania toistamaan asiansa. Ilmaisut ”en ymmärrä” ja ”uudestaan” tulevat tutuiksi myös viittomakielen opinnoissa ensimmäisen viikon aikana. Mutta sitten kun tutkitaan äidinkielisten vuorovaikutusta, niin nämä ilmaisut loistavat poissaolollaan. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö väärinymmärryksiä tulisi.

Monta eri kieliyhteisöä koskeneen keskusteluntutkimuksen mukaan jokin ongelma keskustelussa ilmenee 1,4 minuutin välein - kokonaista 112 kertaa tunnin keskustelussa. Tämä äidinkielisten, toisilleen tuttujen ihmisten kesken!

Usein puhuja tai viittoja korjaa itseään (self-repair), kun huomaa puheessaan virheen. Välillä nämä itsekorjaukset tapahtuvat toisen henkilön aloitteesta (other-initiated self-repair). Tämä korjausaloite on yleensä kaikkea muuta kuin ”viito uudelleen”. Norjalaisessa viittomakielessä yleisin on niin sanottu korjausehdotus - kuulija ei ihan saa selvää, mutta ehdottaa jotain. Näitä oli tutkimusaineistossa 56 % keskustelukumppanin korjausaloitteista; ”tarkoitatko Jussia?”, ”siis niitä oli 80, eikö niin?”.

Vain yksi ”mitä”, eikä yhtään ”voisitko toistaa”

Toiseksi yleisin (25 %) korjausaloitteista on heti tämän tekstin alussa kuvattu ”freeze look”, tyhjä tuijotus. Viittomakielisessä keskustelussa ominaiset nyökkäykset lakkaavat yhtäkkiä, ja kaveri näyttää siltä, kuin et olisi sanonut mitään. Varsin tehokas keino saada puhuja toistamaan asiansa! Argentiinlaisen viittomakielen aineistossa tyhjää tuijotusta oli vähemmän, 10 % tapauksista – liekö kyse erosta kulttuureissa vai aineistoissa. Sen sijaan Argentiinassa 23 % korjausaloitteista oli non-manuaalisia (Norjassa vain 9 %). Esimerkiksi pään ravistus ja kulmien kurtistus vaikuttaa ainakin Norjassa tarkoittavan ”katsoin juuri muualle enkä nähnyt mitä viitoit”.

Kysymykset (kuka, missä, mitä) näyttävät kantavan varsin vaatimattoman osan korjausaloitteista; kysymysviittoma ”mikä/mitä” esiintyi Argentiinan n. 1,5 tunnin aineistossa 7 kertaa, Norjan tunnin aineistossa yhden kerran.

Vuorovaikutukseen liittyvät normit ja säännöt ovat harvoin tiedostettuja, ja niitä on vaikea opettaa. Jos kysyy äidinkieliseltä, mitä hän tekee jos ei näe/kuule tai saa selvää, hän kertoo mitä luulee tekevänsä. Saattaa väittää jopa pyytävänsä keskustelukumppania toistamaan asian, vaikka niin ei näytä oikeasti tekevän kukaan. Sen sijaan juuri kulmien kurtistus, hmh?-äännähdys tai ”freeze look” ajaa asian.

Entä tulkkaus?

Keskustelimme näistä korjausaloitteista Kieliasiantuntijat ry:n kollegaillassa, ja osallistujat pohtivat, miten pitkälle tulkki edes voi pelata samoilla säännöillä kuin muut keskustelun varsinaiset osallistujat. Tulkkaus on erilaista osallistumista keskusteluun.

Myös Kristian Skedsmo pohti asiaa: tulkit haluavat olla kohteliaita, keskeyttäminen usein aloitetaan viittomalla tai sanomalla ”anteeksi” - mikä ei oikeastaan ole kummassakaan keskustelukulttuurissa se luonnollinen tapa. Toisaalta; sanomalla tai viittomalla ANTEEKSI tulkki nimenomaan rikkoo keskustelun normeja, ja pystyy keskeyttämään tilanteen.

Mutta miten tietoista tämä on? Osaisiko tulkki kummankin kielen vuorovaikutusnormit, mutta päättää rikkoa niitä tietoisesti? Ei välttämättä - usein vuorovaikutussäännöt ja kielitaidon pragmaattinen, käyttönormeihin liittyvä taito on tiedostamatonta. Taitava vuorovaikuttaja ei ehkä osaa selittää, mitä tekee. Eikä tarvitsekaan - mutta opettajan tai mentorin on tärkeä olla näistä toiminnoista tietoisia, että voivat havainnoida niitä oppijoiden kielessä.

Mitä tästä voisi sitten ottaa hyötykäyttöön? Tulkkina voin tiedostaa, mitä tarvitsen: asian toistoa (en nähnyt alkuperäistä), asian selittämistä (en ymmärtänyt alkuperäistä) vai aikaa (en ehtinyt prosessoida näkemääni). Alkuvaiheessa uraa (tai ainakin opintojen aikana) saattaa tuntua, että ainoa ratkaisu on pyytää viittojaa toistamaan asiansa. Vaikka tarvitsisi aikaa tai selitystä. Jo tämän tiedostamalla saattaa löytää uusia, tehokkaampia vuorovaikutuskeinoja. Vaikka sitten lopulta toteaisikin perinteisen anteeksipyynnön tehokkaimmaksi.

Kirjoittaja toimii lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, ja on juuri kesän jälkeen siirtymässä vuodeksi kentälle päivittämään tulkkaustaitojaan.

Lue lisää:

Skedsmo, Kristian. "Multiple Other-Initiations of Repair in Norwegian Sign Language" Open Linguistics, vol. 6, no. 1, 2020, pp. 532-566. https://doi.org/10.1515/opli-2020-0030

Manrique, Elizabeth. "Other-initiated Repair in Argentine Sign Language" Open Linguistics, vol. 2, no. 1, 2016. https://doi.org/10.1515/opli-2016-0001