Itsensä johtaminen: Aikaansaamisen taika
Julia Haataja-Kälviäinen / 20.4.2020
Aikaansaaminen ja tuottava tekeminen on 2010-luvulla kuumaa tavaraa. Satu Pihlajan Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi (Atena Kustannus Oy 2018) valmentaa lukijasta oman ajankäyttönsä herran – tai ainakin kannustaa pohtimaan, onko oma ajankäyttö omien arvojen mukaista ja mielekästä.
Aikaansaamisen ja menestymisen lähestymistapa on teoksessa perinteiseksi miellettyyn suomalaismentaliteettiin suhteutettuna rohkean optimistinen ja reippaasti positiivinen. Teoksessa kannustetaan esimerkiksi keskittymään omien heikkouksien kehittämisen sijaan luontaisten vahvuuksien jatkojalostamiseen sekä avun pyytämiseen matkalla kohti omia tavoitteita. Teoksen kantavat ajatukset saattavatkin tuntua pureksimattomina vierailta ja jopa teennäisiltä. Omien vahvuuksien tunnistaminen ja avun vastaanottaminen eivät liene useimmille ihmisille niitä helpoimpia juttuja, ei liioin itsen kiittäminen ja palkitseminen onnistumisista.
Positiivinen mieli tasoittaa tietä
Perustava osa aikaansaamisen taikaa on Pihlajan mukaan oman mielen hallinta ja positiivisten mielikuvien viljely. Positiivisten mielikuvien vahvistaminen avaa tien hyvään tunnetilaan, jossa tekeminen on vaivatonta ja soljuvaa. Oma suhtautumistapa asioihin on syytä kyseenalaistaa: ennakoinko lähtökohtaisesti epäonnistumista ja soimaanko itseäni niistä, vai siirränkö katseeni siihen, miten toimin paremmin jatkossa? Käsitys, että positiivinen suhtautuminen luo hyvät edellytykset menestykselliselle toiminnalle, ei liene kellekään uppo-outo, vaikka huumori saattaakin joskus arjen tuulimyllyjä vastaan taistellessa olla koetuksella. Myönteiset mielikuvat pitäisi teoksen mukaan saada niin vahvoiksi, että niihin on helppo hakeutua myös tiukan paikan tullen. Helpommin sanottu kuin tehty?
Osatavoitteilla kohti onnistumista
Positiivisen ajattelun ohella toinen teoksen iso teema ovat tavoitteet ja niistä pilkottavat osatavoitteet. Liian suuret ja toisaalta epämääräiset tavoitteet ovat yleinen ansa, johon toiveet virkeämmän arjen tai painonpudotuksen kaltaisesta muutoksesta tyssäävät. Teoksessa korostetaankin tavoitteiden konkretisoimisen merkitystä ja päätavoitteen pilkkomista saavutettavissa oleviin välietappeihin. Esimerkiksi päätös ”urheilla enemmän” on epämääräinen ja laaja tavoite, jonka etenemistä on vaikea arvioida. Sen sijaan se kannattaa pilkkoa osatavoitteiksi käydä kolmena iltana iltalenkillä tiettyyn kellonaikaan. Osatavoitteiden edistymistä on helppo seurata, ja niiden saavuttaminen palkitsee mielihyvällä, joka puolestaan rohkaisee jatkamaan. Tällaiset teoksen sisältämät käytännön vinkit helpottavat positiivisen ydinsanoman vastaanottamista, vaikka aikaansaamisen ilosanoma saattaa silti jäädä niin sanotulle tavan tallaajalle etäiseksi: ”ehkä ne muut tuohon pystyvätkin, mutta en kai sentään minä”.
Aikaansaaminen vaatii muutakin kuin taikasauvan
Optimistisesta otteestaan huolimatta teos ei peittele sitä, että aikaansaaminen vaatii vaivannäköä ja tietoisia ratkaisuja niin mielen kuin tekojen tasolla; sormia napsauttamalla toimivaa loitsua tähän taikaan ei ole. Itsen johtaminen kysyy myös tervettä itsekkyyttä ja valmiutta karsia elämästään asioita, joilla on mieliksi enemmän itselle kuin muille.
Toisille teoksen positiivinen henki ja rivien väliin kirjoitettu lupaus käytännössä rajattomista mahdollisuuksista nousta oman ajankäytön ja saavutusten herraksi voi näyttäytyä inspiroivana, toisissa se saattaa herättää myös hetkellisen vastareaktion. Kiireisessä arjessa koko ”aikaansaamisen” ajatus voi tuntua luotaantyöntävältä ja pakotetulta trendiltä, johon on ajan hengessä pakko pyrkiä.
Teoksen paras anti ovatkin suorien ohjeiden sijasta ideat, joista jokainen voi poimia itselleen parhaiten sopivat ja mukauttaa oman tekemisensä niiden mukaiseksi – siinä mittakaavassa kuin se itselle sopii. Itse myönnän kuuluvani niihin, joiden niskakarvat innostaviksi ja hyvää tarkoittaviksi aiotut puheet aikaansaamisesta ainakin joskus nostavat pystyyn. Pieni ryhtiliike ajattelun vinoumien korjaamiseksi olisi kuitenkin paikallaan: kun esimerkiksi seuraavan kerran myöhästyn bussista, voisin kiukustumisen ja itseni sättimisen sijaan pohtia, voisinko käyttää odotusajan johonkin hyödylliseen (esimerkiksi hammaslääkäriajan varaamiseen tai sen pitkään lopussa olleen tiskiaineen hakemiseen kaupasta) tai vaihtoehtoisesti johonkin mukavaan, joka ruokkii mielihyvää ja luovuutta (kuten inspiraatiopyörähdykseen sisustusliikkeessä, jossa en yleensä käy). Myös omien henkilökohtaisten tavoitteiden tunnistaminen ulkoa annettujen tavoitteiden joukosta vapauttaisi varmasti voimavaroja. Sillä karvoja nostattava nykytrendi tai ei, kukapa ei haluaisi olla aidosti tyytyväinen siihen, mitä saa päivän aikana tehdyksi?