Väitöstutkimuksessani selvitin, millaista viittomakielen tulkkaukseen liittyvää palautetta annetaan tulkkeja kouluttavissa ammattikorkeakouluissa. Tätä olen tutkinut videoimalla tulkkausharjoitusten jälkeisiä palautekeskusteluja ja analysoimalla yksityiskohtaisesti niissä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Tutkimustuloksiani voi peilata viiteen palautteeseen liittyvään väitteeseen.

1. Palaute on keskustelua

Kyllä ja ei. Palauteoppaissa korostetaan usein palautteen dialogisuuden ja vastavuoroisuuden tärkeyttä. Tulkkauspalautteessa (ja tutkimusten mukaan myös muissa palautetilanteissa) äänessä ovat kuitenkin yleensä enimmäkseen palautteenantajat. Palautteensaaja puolestaan antaa yleensä hyvin minimaalisia vastauksia (esim. ”mm” tai ”okei”) tai esimerkiksi toistaa hänelle näytetyn viittoman.

Toisaalta palautteensaajakin voi joskus osallistua palautteeseen aktiivisemmin muun muassa valitellen huonoa suoritustaan. Monesti tulkkauspalaute annetaan kuitenkin aikapaineen alla esimerkiksi tilanteessa, jossa opiskelijat kiertävät tehtäväpisteeltä toiselle. Tällöin ei ole välttämättä aikaa syvällisille keskusteluille, vaan sen sijaan palautteenantajan aika saattaa riittää vain pikaiseen ”läpikäymispedagogiikkaan”, jotta kaikki ehtisivät saada edes jotakin palautekommentteja.

2. Palaute on puhetta

Viittomakielen tulkkaukseen(kaan) liittyvä palaute ei ole pelkkää puhetta. Aineistoni opettajat ja opiskelijat ovat kuulevia viittomakielen käyttäjiä, mutta silti heillä palautteen rakentamisen tärkeä – ehkä jopa tärkein – keino on kehollinen näyttäminen eli esimerkiksi oikean tai vääränlaisen viittoman tuottaminen palautteensaajan nähtäväksi.

Oikean ja väärän ratkaisun näyttäminen ja näyttämisen pienimuotoinen kehystäminen puheella (tyyliin: ”Ei näin vaan näin.”) on viittomakielen tulkkauksen yhteydessä yksinkertaisesti ymmärrettävämpää ja taloudellisempaa kuin selittää esimerkiksi, että: ”Teit valtiota tarkoittavan viittoman niin, että etusormesi olivat melko suorassa kohtisuoraan kämmenen vasemmassa reunassa.” Vai valitsisiko itse mieluummin selittämisen vai näyttämisen missä tahansa fyysisen suorituksen yhteydessä, kuten vaikkapa oikeaoppisen pesäpallomailan heilautuksen selittämisessä?

3. Palaute voidaan jakaa opettajan palautteeseen ja vertaispalautteeseen

Ei aina. Jos opettaja on läsnä palautetilanteessa, palautetta annetaan usein opettajan ja opiskelijoiden yhteistyönä. Tällöin opettaja voi esimerkiksi tarkentaa vertaispalautetta tai joskus jopa kumota sen. Opiskelijat puolestaan hakevat usein varmistusta palautteeseensa opettajalta. Keskinäisissä palautteissaan opiskelijat eivät aina onnistu selvittämään, onko jokin ratkaisu ollut väärin vai ei, eivätkä he myöskään tule joka kerta kirjanneeksi avoimiksi jääneitä kysymyksiään muistiin. Tästä näkökulmasta vertaispalautteen laadulle on välillä suureksi hyödyksi, jos opettaja sattuu olemaan kysymysetäisyyden päässä.

4. Kehuminen on helppoa mutta turhaa

Tarua. Kehuminen tuskin on kumpaakaan. Kehumisen on todettu olevan usein tuki minäpystyvyyden tunteelle, minkä lujittuminen taas voi antaa sisua selviytymään vaikeista tilanteista.

Toisaalta kehu voi mennä metsäänkin: tutkimuksessani osoitan, että jos kehuttavaa asiaa verrataan yksityiskohtaisesti opiskelijan aiempaan epäonnistuneeseen toimintaan, kehu voi ikään kuin jäädä vertailukohdan varjoon. Näin voi käydä vaikkapa silloin, jos opiskelijaa kehutaan rauhallisesta olemuksesta, mutta toisaalta matkitaan hänen aikaisempaa tapaansa heilua edestakaisin. Tällöin palautteensaaja ei enää pidäkään kehua kehuna vaan kritiikkinä.

Myös esimerkiksi rutiininomainen ”hyvä” tulkitaan varsinkin opetustilanteissa usein siirtymäksi tehtävästä toiseen, eikä se välttämättä kuulosta palautteensaajalta siltä, että hän olisi aidosti tehnyt jotakin hienosti.

5. Tulkki ei saa olla liian herkkä: kaikenlaista palautetta on siedettävä

Tulkki ja tulkkiopiskelija saa olla juuri sellainen kuin on, mutta toisaalta palautetaitojaan voi aina kehittää. Aiempien tutkimusten perusteella tulkkiopiskelijat voivat kokea viittomakielen tulkkauksen kuormittavaksi ”esiintymistilanteeksi” ja opettajat puolestaan esimerkiksi opiskelijan ilmeiden tai kehon liikkeiden kommentoinnin hankalaksi.

Omassa tutkimuksessanikin palautteen päähuomio oli käsissä, vaikka viittomakieltä toki tuotetaan koko keholla. Erilaisia palauteoppaiden neuvoja siitä, että palautteen pitäisi koskea persoonan sijaan suoritusta, voi olla erityisen mutkikasta noudattaa palautteessa, joka koskee kehollista suoritetta. On kuitenkin hyvä muistaa, että negatiiviset kokemukset palautetilanteista voivat pahimmillaan johtaa eräänlaiseen ”palautepelkoon” ja jopa alisuoriutumiseen ja harjoitusten välttämiseen.

Enemmän avointa keskustelua tarvittaisiin siitä, miten ääni- ja tekstipainotteisesta maailmasta viittomakielen tulkin opintoihin hypänneet kuulevat henkilöt voisivat parhaiten opetella sensitiivisen tulkkauspalautteen antamista sekä vastaanottamista. Tämä voisi pitkällä tähtäimellä tukea opiskelijoiden jaksamista sekä opinnoissa että työelämässä.

Maija Tjukanov

Lue lisää

Tjukanov, Maija 2026: Palaute käsillä: Viittomakielen tulkkausharjoituksiin liittyvän palautteen rakentuminen vuorovaikutuksessa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-84-2279-2.