Kielitaito ei pysy itsestään yllä

Kielitaitoa on kahdenlaista: aktiviista ja passiivista. Aktiivisella kielitaidolla tarkoitetaan sitä, että ymmärtää ja kykenee tuottamaan puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Passiivinen kielitaito taas on sitä, että ymmärtää kieltä, mutta tuottaa sitä itse kehnommin. Yleisesti ottaen passiivista kielitaitoa on usealla meistä, mutta aktiivista taas selvästi harvemmilla ja vähemmän.

Kielitaito pysyy yllä vain aktiivisella käytöllä, ja melko äkkiä jo opittu, hyvin osattu kieli painuu unholaan, jos sitä ei käytä, ja muuttuu siten passiiviseksi. Aika moni varmasti tunnistaa tilanteen, että koulussa englannin tai ruotsin opiskelu sujui leikiten, mutta kun nyt – ensi kertaa vuosiin –vieraalla kielellä pitäisi sanoa jotakin ääneen, se onkin jokseenkin hankalaa.

Tilanteessa on myös lohdullinen kääntöpuoli: jos olet oppinut käyttämään jotakin kieltä erinomaisesti tai edes hyvin, mutta et ole vuosiin hyödyntänyt sitä missään, ruostuneet taidot heräävät henkiin melko nopeasti intensiivisemmän kielenkäyttöjakson aikana. Passivoitunut kielitaito on siis mahdollista muuttaa taas vähitellen aktiiviseksi.

Kävi kuin laskimen kanssa

Muistan, kun lukiossa pitkän matematiikan tunneilla hoksasin, että päässälaskutaitoni olivat rapisseet olemattomiin. Olin nimittäin alkanut käyttää yksinkertaisimpiinkin laskutehtäviin upeaa graafista laskintani. Mutta näinhän siinä vain kävi: ei kukaan muukaan käyttänyt laskinta pelkästään derivointiin tai muihin vaativiin laskutehtäviin, joiden nimeä en enää edes muista, vaan sillä hoidettiin niin kertolaskut kuin äärimmäisen helpot yhteen- ja vähennyslaskutkin. Päässälaskutaitojeni näivettymiseen liittyvä ongelma oli todellinen, mutta en pitänyt sitä huolestuttavana – etenkin kun päätin, että matematiikan opiskeluni päättyy yo-kirjoituksiin.

Olen aina ajatellut, että kieliasiantuntijana ja kääntämiseen erikoistuneena voin oikein hyvin hyödyntää konekääntimiä työssäni. Vähän kuin matemaatikko voi käyttää laskinta tehostamaan työskentelyään, eikä kaikkea tarvitse laskea päässä. Ymmärrän, mitä sudenkuoppia konekääntämiseen kuuluu. Ymmärrän erinomaisesti, miten saan konekäännöksestä johdonmukaisen. Tiedän tarkistaa sananvalinnat ja käytän vielä tarvittaessa muita (tekoälypohjaisia) työkaluja tarkastaessani tekoälyn tekemän työn. Ja niin edelleen.

Näillä lähtökohdilla olen lähtenyt itse tehostamaan hektistä asiantuntija-arkeani ja rohkaissut muita tekemään tavoin. Olen käännättänyt tekoälyn avulla kaikenlaista materiaalia sähköposteista PowerPoint-esityksiin ja edelleen artikkeleiden abstrakteista kokonaisiin kirjoitelmiin. Konekääntimet ovat nykypäivänä niin erinomaisia, että niiden avulla on helppo tuottaa sujuvaa, jopa kielellisesti oikeaa tekstiä. “Miksi jättää konekääntimen kaltainen työkalu hyödyntämättä, jos siitä on oikeasti apua”, sanon kaikille.

Työskentelystä konekääntimen kanssa on kuitenkin tullut niin intensiivistä, että se on muuttanut englannin kielen taitoni passiiviseksi. Olen osannut englantia monissa eri käyttötilanteissa, mutta jokin aika sitten huomasin, että minkäänlainen kommunikointi englanniksi ei suju enää vaivatta. Lyhyen, aivan yksinkertaisen tekstin muotoileminen sähköpostiin on vaivalloista, sillä tavanomaiset lauseenrakenteet ja yksinkertainen perussanasto on kadonnut aktiivisesta kielitaidostani johonkin. Konekääntimestä on tullut minulle uusi graafinen laskin. Se on muuttanut kielitaitoni passiiviseksi.

Riittävät valmiudet

Heikentynyt kielitaitoni on palautunut normaaliksi, kun olen taas alkanut käyttää enemmän aikaa tuottaakseni englanninkielistä tekstiä itse enkä ole vain luottanut konekääntimen tarkkuuteen ja tehokkuuteen. Mutta huomaan, että minun on täytynyt hidastaa työtahtiani ja keskittyä tekemiseen eri tavoin kuin aiemmin. Muutos on myös vaatinut minulta asennemuutosta: minun täytyy luottaa siihen, että osaan riittävän hyvin ja että mahdolliset virheet eivät haittaa.

Ei mikään iso juttu, voisi nyt ajatella. Mutta: Minulla on eväät tunnistaa, ettei kyse ole todellisesta kielitaidon rapautumisesta (kuten raflaavasti tekstini alussa kirjoitin), vaan kielitaidon passivoitumisesta. Toki passivoituminenkin voi aiheuttaa rapautumista. Minulla on myös edellytykset ja kieliasiantuntijuuden tuomat eväät tajuta, mistä kiikastaa ja mitä asialle voi tehdä.

Todellinen ongelma on siinä, että kaikki eivät välttämättä huomaa, miksi kielitaito alkaa heiketä, jolloin tilanne voi pahentua. Kun on tunne, että kielitaito ei ole hallussa, konekääntimen ja tekoälyn käyttö voi kiihtyä entisestään. Ja jos käyttäjällä ei ole selkeää ymmärrystä, mitä vaaroja konekääntämiseen liittyy, jälki voi olla rumaa.

Suosittelenko vielä jatkossa konekääntimien ja muiden tekoälypohjaisten työkalujen käyttöä? Ehkä, mutta vain kohtuudella. Villin ja vapaan suosittelun sijaan haluankin esittää kysyjälle vastakysymyksen: onko sinulla riittävät valmiudet konekäännösten hyödyntämiseen?

Kirjoittaja on Kieliasiantuntijat ry:n aktiivitoimijoita. Hän työskentelee julkaisuasiantuntijana Hämeen ammattikorkeakoulussa, jossa hän pyrkii tuomaan esille kieliasiantuntijuutta muun muassa tieteen yleistajuistamisen ja vastuullisen kielenkäytön kautta.