Varsinaista täsmäkoulutusta viittomakielen kääntäjäksi Suomessa ei ole, mutta useat kääntäjät ovat saaneet viittomakielen tulkin koulutuksen. Siinä missä tulkit usein ovat kuulevia, viittomakieltä vieraana kielenä opiskelleita, kääntäjistä valtaosa on äidinkieleltään viittomakielisiä.

Kääntäjä esillä

Saavutettavuusvaatimusten myötä viittomakielisille käännöksille on yhä enemmän kysyntää. Kääntäjien määrä on kuitenkin varsin rajattu. Haastattelin kolmea kieliasiantuntijaa, jotka tekevät käännöksiä viittomakielille. Markus Aro ja Tarja Sandholm ovat suomalaisen viittomakielen tulkkeja ja kääntäjiä, molemmilla on taskussaan tulkin AMK-tutkinto.

Kysymys siitä, voiko kääntäjä kääntää mitä tahansa, ei selvästi ole helppo. Aro ei muista koskaan kieltäytyneensä käännöstyöstä.

– Vaalitekstejä kääntäessä olen miettinyt, voisinko kääntää minkä tahansa puolueen vaaliohjelmaa. Jos puolueen arvot olisivat ristiriidassa omien arvojeni kanssa, ehdottaisin varmaan toista kääntäjää, Aro toteaa.

Lena Wenman on yksi harvoista suomenruotsalaisen viittomakielen kääntäjistä. Hän opiskelee tällä hetkellä tulkiksi. Viranomaisten tiedotteiden kääntäminen on Wenmanin mukaan “kuin paperista lukemista”. Kun teksti ei herätä minkäänlaisia intohimoja, ei silloin tarvitse pohtia kääntäjän roolia. Mutta entäpä jos käännettävä teksti on ristiriidassa omien arvojen kanssa?

– Haluaisin ainakin tarkistaa, että videosta käy selvästi ilmi se, että olen siinä kääntäjän roolissa, en kyseisen tahon edustajana, Wenman pohtii.

Sandholm on työskennellyt viittomakielisen kirkkokäsikirjan käännöstyöryhmässä. Hän ei ollut pohtinut kääntäjänä olemiseen liittyviä riskejä, ennen kuin kansainvälisessä raamatunkääntäjien seminaarissa kysyttiin, miten moni tuntee kääntäjän, joka on surmattu työnsä vuoksi. Suomen kontekstissa kysymys tuntui Sandholmista lähes absurdilta, mutta auditoriossa ylös nousevien käsien määrä avasivat silmät.

Onko kääntäjän identiteetillä väliä?

Raamatunkääntäjänä Sandholm on törmännyt siihen, että kääntäjän identiteetillä on merkitystä. Ihmiset kommentoivat, että kirkollisten tekstin kääntäjän tulisi tunnustaa samaa uskontoa.

Wenmanin mielestä paras vaihtoehto esimerkiksi politiikkaan tai uskontoon liittyvien tekstien suhteen on, että toiminnassa mukana olevat viittomakieliset tuottavat ne itse. Käännöstä hän pitää toissijaisena vaihtoehtona.

Sandholm pohtii myös vaihtoehtoa, että hän ammattikääntäjänä tekisi käännöksen, mutta sen viittoisi videolle ideologisen yhteisön jäsen.

– Ei tunnu oikein sopivalta, että sateenkaariyhteisön julkilausumaa viittoisi hetero kääntäjä, Aro mietiskelee.

Kääntäjä tuo tekstiin väistämättä mukaan myös oman taustansa.

– Pienessä yhteisössä myös kaikki tuntevat toisensa, lisää Sandholm. – Kuurojen yhteisö on pieni. Herättäisi varmasti hilpeyttä, jos esimerkiksi päihdeinfoa viittoisi kääntäjä, jonka alkoholiongelma on yleisessä tiedossa.

Nimetön kääntäjä

Viittomakielisissä käännöksissä kääntäjän nimi mainitaan harvoin, vaikka työtä tehdään aina omilla kasvoilla. Nopean tarkastelun perusteella käännöksiä ei esimerkiksi verkkosivuilla välttämättä edes nimetä käännöksiksi.

Sama pätee toki muihinkin kieliin: viranomaisten verkkosivujen kieliversioista harvoin puhutaan käännöksinä eikä kääntäjän nimeä mainita.

– Ehkä käytäntö on muuttumassa, Sandholm pohtii.

Aro epäilee, että taustalla on tulkkien ja kääntäjien vaatimattomuus ja “olen vain tulkki” -asenne.

Viittomakielinen kirjasto tuntuu olevan ainoa viitottua sisältöä tuottava taho, joka systemaattisesti nimeää kääntäjän. Tulkkausalan yritysten sivuilla on perinteisesti myös viitottuja sisältöjä. Esittelytekstit ovat anonyymejä, mutta blogeissa on yleensä mainittu kirjoittaja. Miksi siis ei myös kääntäjä?

Kuka tämän kääntää, jos en minä?

Asiantuntijuus on käännöstehtävissä varmasti ensisijainen vaatimus, kysyttiinpä asiasta keneltä tahansa.

– Ensisijaisesti teen valinnat oman osaamiseni perusteella, toteaa myös Wenman.

Vaikkapa urheiluun liittyviä toimeksiantoja Wenman ei tee mielellään, koska hän tuskin olisi tyytyväinen käännösjälkeen. “Huono käännös” voi tuntua pahemmalta, kun lukija liittää sen suoraan kääntäjään henkilönä.

Kun kääntäjän keho, kasvot ja kädet välittävät viestin, ei teksti voi olla täysin anonyymiä. Mahdolliset virheet välittyvät katsojalle varsin suoraan. Siinä missä laajalti osatun kielen kääntäjä voi erikoistua tiettyyn alaan, ei pienten kielten kohdalla juuri ole tätä mahdollisuutta.

– Tuntuu että yritykseeni Viparoon tulee kaikkein vaikeimmat tekstit, joista muut ovat jo kieltäytyneet, Aro arvelee. – Jos emme ota tilausta vastaan, sitä ei ehkä käännä kukaan.

Myös Sandholm toteaa, että vaikeatkin toimeksiannot on usein vain otettava työn alle, koska parempaakaan tekijää ei ole. Laatupaineita hän kuitenkin kokee, aina:

– Olen harvoin täysin tyytyväinen, tuntuu että joka käännökseen jää jotain mitä olisi vielä pitänyt viilata.

– Kääntäjinä ja tulkkeina meillä on iso vastuu, sillä meitä pidetään kielimalleina. Pyrin aina käyttämään käännöksissä tietoisesti yleiskieltä, Aro kuvailee.

Äidinkielinen vai koulutettu kääntäjä?

Jäämme Aron ja Sandholmin kanssa vielä pohtimaan laatua ja kääntäjien koulutusta. Harvassa viittomakielen käännöksen tarjouspyynnössä asetetaan kääntäjälle koulutus- tai pätevyysvaatimuksia.

Toisaalta koulutettuja kääntäjiä on vain kourallinen, joten vaatimus saattaisi pudottaa valtaosan tekijöistä pois. Käännöksen laadun arviointikaan ei ole yksinkertaista, vaikka sille on olemassa Viittomakielten lautakunnan julkaisemat kriteerit.

Asiaa monimutkaistaa vielä suomalaisen viittomakielen ja suomen kontakti. Joskus paras käännös ei olekaan kotoutettu. Lukija haluaa ehkä tietää, mitä termejä alkuperäistekstissä on käytetty, jolloin käännöslainat saattavat olla parempi vaihtoehto kuin kohdekielen kulttuurin mukainen idiomaattinen teksti.

Suomessa näyttää vallitsevan suhteellisen vahva konsensus siitä, että viittomakielisiä käännöksiä tekevät äidinkieliset kuurot, kääntäjän koulutuksella tai ilman. Kuulevat tulkit, jotka ovat opiskelleet viittomakieltä vieraana kielenä, tekevät lähes yksinomaan tulkkauksia, eivät käännöksiä. Tämän viittomakielisten aluevaltauksen soisin jatkuvan. Ja olisihan se kiva nähdä kääntäjän nimikin joskus.

Kirjallisuutta aiheesta:

Chesterman, A. (2017). The Name and Nature of Translator Studies. HERMES - Journal of Language and Communication in Business, 22(42), 13–22.

Kotimaisten kielten keskuksen viittomakielten lautakunta 2015. Laatua viittomakielelle kääntämiseen. Kuurojen Liitto ry, Helsinki.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Kiekaus-lehden numerossa 1/2021.