Tulkkausalan tutkimusta tehdään eri puolilla ympäri Pohjoismaita ja Eurooppaa. Viittomakielen tulkkien Nordic Seminar on oiva paikka koota ammattilaisia tulkkauksen tutkimustiedon äärelle yhteen paikkaan hetkeksi. Tänäkin vuonna tulkit pääsivät kuuntelemaan, oivaltamaan ja pohtimaan tulkkauksen monikerroksisia ja monimutkaisia prosesseja. Tulkin työssään tuottamassa tulkkeessa monikerroksisuus tulee näkyväksi – itse prosessit taas voivat olla tiedostettuja tai kenties tiedostamattomia.

Seminaarin avainpuhuja WASLI:n (Word Association of Sign Language Interpreters) puheenjohtaja Christopher Stone kuvaili tulkkausprosessia osuvasti hammasrattaista muodostuvaksi koneistoksi. Erikokoiset rattaat pyörivät tulkkien toimintojen mukaan. Rattaisiin kohdistuvia haasteita ovat muuttuvat tekijät kuten asiakkaat, tulkkausympäristö sekä kommunikaatiossa tapahtuvat muutokset ja ilmiöt.

Miten järjestetään onnistunut seminaari?

Seminaarin teemana oli varsin laajasti vuorovaikutus. Kuitenkin oikeastaan vasta palautteen kautta huomasimme, miten onnistuneesti esitykset linkittyivät toisiinsa ja aukaisivat uusia näkökulmia tulkin vuorovaikutukseen. Palautelomakkeeseen vastanneista lähes 90 % piti seminaarin järjestelyjä onnistuneena, mikä on aika käsittämätön osuus.

Miten ihmeessä järjestetään 150 osallistujan verkkoseminaari, jota näin runsaasti ylistetään onnistuneeksi? Sitä pohdimme seuraavassa suomalaisella viittomakielellä tuotetussa videokappaleessa.

Ketjuttamista ja selkoviittomista – sananen jokaisesta esityksestä

Seminaarin päätti Päivi Kluuskerin esitys, joka perustui hänen maisterintutkielmaansa. Kluuskeri pohti sitä, miten kuuron asiantuntijan puhe (vuorovaikutus!) välittyy tulkin kautta, ja mikä siihen vaikuttaa. Esitys avasi hienosti toista näkökulmaa ymmärretyksi tulemiseen – juuri edellisen luennon aikana perehdyttiin selkoviittomiseen Anu Savolaisen johdolla. Millainen on kieli, jota kenen tahansa, vaikkapa lapsen, kehitysvammaisen tai dementoituneen, on helppo ymmärtää?

Anu Savolaisen aiheena oli selkoviittominen. (Kuva: Liisa Halkosaari)

Siinä missä Savolaisen ja Kluuskerin aiheet olivat helposti lähestyttäviä ja ehkä parhaiten joka tulkin arkeen linkittyviä, päästiin perjantaina pohtimaan hieman vaikeammin hahmotettavia teemoja. Marjo-Leea Alapuranen ja Elina Tapio esittelivät vuorovaikutuksen moninaisuutta ketjuttamisen kautta. Termi vaati vähän avaamista – toivottavasti moni pääsee pohtimaan luennon jälkeen myös käytännössä eri vuorovaikutuskeinojen ketjuttamista ymmärryksen luomiseksi. Näitä siis voi olla osoittamisen, viittomisen, puhumisen ja sormittamisen lisäksi ties mitä! Erityisen kiinnostava ilmiö oli huulio, joka voi tuoda esille sekä kirjoitetun että lausutun mukaisen “kuvan” käsiteltävästä termistä.

Minttu Laine havainnollisti ilmiötä, jonka ääreen harvoin ehdimme pysähtyä. Mitä tapahtuu, kun tulkataan, ja ihmiset siirtyvät, liikkuvat, ja tulkki ei ehkä näy? Hakeudumme luontaisesti vuorovaikutustiloissa “omalle paikalle”, mutta missä on tulkin paikka milloinkin?

Saija Kuronen taas analysoi tutkimuksessaan paikallaan istuvaa tulkkiparia – ja miten paljon havainnoitavaa siinä voikaan olla!? Kahdessa sekunnissa voi tapahtua niin paljon, ja vasta hidastetusta videosta ehtii nähdä, miten rikasta katseen, kehon, puheen ja käsien tanssia vuorovaikutus on.

Sekä tulkkeja että juontajia nauratti kovasti lounastauon yhteydessä esiintyneen taikuri Mikk Engmanin korttitemput. (Kuva: Ulla Niittyinperä)

Käytä kaikki palapelin palat – viesti välittyy multimodaalisesti

Seminaarin pääluennossa Christopher Stone selvitti visuaalisen tiedon elementtejä, jotka tukevat ja täsmentävät kommunikointia kielen lisäksi. Näitä elementtejä voi olla muun muassa osoitukset, mielikuva tilanteesta ja eleet. Meille tulkeille on selvää, että tulkattavassa vuorovaikutuksessa kaksi ihmistä, vaikkapa sairaanhoitaja ja potilas, keskustelevat aktiivisina osallistujina – ja tulkki tulkkaa.

Tulkki voi toiminnallaan aiheuttaa keskustelutilanteeseen muutoksia. Tulkki voi asettua keskustelun “väliin” tulkkaamaan tai tulkata ikään kuin keskustelun ulkopuolella. Stone esitteli BBC:ssä toteuttavan televisiotulkkauksen ratkaisuja. Hän avasi kolmea eri tapaa käyttää kerrontaa. Käytännössä kerronta muuttuu sen mukaan, mistä tulkki “katsoo” tilannetta. Jos kognitiivinen kielentutkimus ja vaikkapa Scott Liddellin surrogaatti ja poijut ovat tuttuja termejä, tässä on kyse hieman samasta ilmiöstä.

Televisiokuva ja tulkattava sisältö ratkaisevat, millaista kerrontatapaa tulkki milloinkin käyttää. Kerrontatyyleistä voit lukea lisää seuraavassa videokappaleessa, jossa Tiina palaa tarkemmin Stonen luentoon.

Televisiotulkkauksen monet elementit ovat katsojille tuttu käytäntö ja helposti seurattavissa, koska katsojien visuaalinen näkökenttä on laaja ja aktiivinen. Näihin samoihin elementteihin tulisi kiinnittää huomiota jokapäiväisessä tulkkauksessa, ei vain televisiossa. Osoitukset, katseen käyttö ja tilankäyttö sitovat tekstiä yhteen ja välittävät merkitystä, kun ne ovat oikeissa paikoissa.

Mitä jäi evääksi?

Stone halusi antaa tulkeille pohdittavaksi seuraavat kysymykset: Onko tulkki “mukana keskustelun sisällä”? Seuraako tulkki ihmisen kieltä eleineen kokonaisvaltaisesti tulkatessaan toiselle kielelle? Pystyykö tulkki näkemään tapahtuman toisen ihmisen silmin?

Nämä eivät varmasti olleen ainoita eväitä, joita tulkit seminaarista saivat. Palautteen perusteella 88 % osallistujista koki saaneensa seminaarin sisällöistä uutta ajateltavaa, työpajojen antia piti kiinnostavana 72 % vastaajista. Keskusteluun pitäisi aina varata enemmän aikaa – nytkin, vaikka sille oli aikaa todella runsaasti, vajaa kolmasosa vastaajista olisi kaivannut sitä vielä enemmän.

Seminaariyleisöstä reilu kolmannes mahtui kerralla kuvaan Zoomissa. (Kuva: Ulla Niittyinperä)

Osallistujat kehuivat seminaaria tällaisin sanavalinnoin:

The seminar was very professional but relaxed, loved it!

The subjects of the presentations were very relevant for me.

I was happy about organising and staying in schedule and technology worked super well. Good discussions in breakout rooms with international interpreters. Also very good interpreters.

Thank you for the opportunity to participate this Conference on Zoom. It was a fantastic experience.

Kannatti siis huhkia – onnistunut seminaari levitti uusinta tutkimustietoa alalla tyytyväisille osallistujille. Ainakaan Pohjoismaissa tulkit eivät suurin joukoin yleensä osallistu kansainvälisiin alan tapahtumiin. Miten meidän alallamme kouluttaudutaan ja mistä siihen saadaan motivaatio? Olisiko pohjoismaiselle yhteistyölle tilaa? Näitä pohdimme seuraavassa, viimeisessä videopätkässä.

Videolla ehdotimme Viittomakielisen kirjaston järjestämiä luentoiltoja. Kirjasto voisi toimia laajemminkin myös viittomakielen tulkkausta koskevan tiedon tallennuspaikkana. Joitain videoita viittomakielen tutkimuksista sieltä jo löytyy – olisiko esimerkiksi YAMK-opinnäytetöiden viitotut tiivistelmät hyvä tallentaa Viittomakielisen kirjaston kokoelmiin?

Vuorovaikutus – eli myös tulkkaus – on muutakin kuin kieltä. Nordic Seminar 2021 toivottavasti jätti tästä teemasta monta siementä itämään sekä yksilötasolla että organisaatioissa. Seuraava seminaari järjestetään Tanskassa 2023. Siihen saakka: pidämmehän huolta siitä, ettei tulkkaus jää ulkopuoliseksi kuoreksi, vaan välittää viestin kokonaisuudessaan, kaikkine muotoineen?

Tiina Saarijärvi-Kivelä työskentelee viittomakielen lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja Liisa Halkosaari työskentelee viittomakielen lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa.