Henkilölle annettu viittomanimi on tärkeä osa identiteettiä, viittomakielisten yhteisön kulttuuria ja vuorovaikutusta kirjallisessa muodossa olevan nimen lisäksi. Joihinkin paikkaviittomiin saattaa sisältyä henkilöviittoma niin yhdysviittoman kuin yksittäisen viittoman muodossa. Tällöin siihen kätkeytyy tarina kyseisellä paikkakunnalla eläneestä viittomakielisestä.

Paikkaviittoman tausta voi hämärtyä aikojen kuluessa muualla asuville ja nuoremman sukupolven viittomakielisille. Alla esittelemme muutaman esimerkin paikkaviittomista, jotka pohjautuvat henkilöviittomaan. Viitottujen kielten tutkimuksessa käytetään yleensä glossausmenetelmää, jossa tietyt viittomat merkitään isoilla kirjaimilla ilman suomen kielen sijapäätteitä.

Miten paikkaviittoma annetaan?

Päivi Rainò on jakanut vuonna 2006 ilmestyneessä artikkelissaan paikkaviittomien etymologisen taustan neljään tyyppiin: rakenteellisen käännöksen sisältäviin nimiin, paronyymisiin käännösnimiin, sormiaakkosia sisältäviin lainanimiin ja omaperäisiin viittomanimiin. Tähän luokitteluun pohjautuen Juha Manunen on kirjoittanut lyhyet artikkelit Itä-Suomen paikanviittomisto SignWikissä (2015) ja Helsingin paikanviittomisto (2018).

Rakenteellisen käännöksen sisältävissä nimissä viittoman tai yhdysviittoman sanasisäinen käännös pohjautuu vastaavaan suomen kielen sanaan tai yhdyssanaan. Esimerkki tästä on Valkeakoski > VALKEA+KOSKI.

Paronyymisissa käännösnimissä viittoma pohjautuu vastaavan suomen kielen sanan kirjoitusasuun, josta on syntynyt satunnainen assosiaatio. Tästä esimerkkinä on Haukipudas > HAUKI+PUHDAS. Sormiaakkosia sisältävissä lainanimissä on käytössä suomen kielen kirjaimia vastaavat sormiaakkoset.

Omaperäiset viittomanimet pohjautuvat suomenkielisen nimen sijaan paikan omaperäiseen, visuaaliseen assosiaatioon, joita voivat olla esimerkiksi kaupunkien ja kuntien vaakunat, kartografinen sijainti Suomessa, tunnetut maamerkit ja nähtävyydet. Tässä artikkelissa käsitellään näitä omaperäisiä viittomanimiä.

Miten kulttuuriperintö siirtyy seuraaville sukupolville?

Toisen maailmansodan jälkeen huomattiin, että kulttuuriperintö oli vaarassa hävitä, jos siitä ei huolehdita. Tästä syystä laadittiin Haagin sopimus vuonna 1954. Silloin ei vielä puhuttu paljon siitä, miten kielet määritellään osaksi kulttuuriperintöä.

Vuonna 1972 laadittiin maailman kulttuuriperintöluettelo. Kulttuuriperintö voidaan jakaa niin aineelliseen kuin aineettomaan kulttuuriperintöön (Aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskeva yleissopimus 2003). Viittomakielten asema kuitenkin vaihtelee maittain. Viittomakielisillä ja kuuroilla ei ole aina ollut mahdollisuutta saada äidinkielensä ja kulttuurinsa opetusta, mikä selittyy eri aikakausien koulutuspoliittisilla linjauksilla.

Kulttuurin siirtäminen ei ole aina itsestäänselvyys erityisesti kieli- ja kulttuurivähemmistöissä. Kulttuurinsa eteenpäin siirtämisestä huolehtivat usein sisäoppilaitoksissa kuurojen vanhempien kuurot lapset, sillä kuurojen opettajat ovat usein olleet viittomakielentaidottomia kuulevia. (Eeva Salmi ja Laakso 2005).

Jos lapset ja nuoret on integroitu yleisopetukseen, malli viitotusta kielestä saadaan opiskelutulkkina toimivilta viittomakielentulkeilta.

Valtaosa kuuroista lapsista syntyy kuuleville vanhemmille, jotka eivät entuudestaan tunne viittomakieltä ja kuurojenkulttuuria. Niinpä voidaan pohtia miten nykypäivänä viittomakieliset lapset ja nuoret voivat oppia tuntemaan ja ymmärtämään kuurojen kulttuuriperintöä, jos sitä ei heille opeteta. Jos lapset ja nuoret on integroitu yleisopetukseen, malli viitotusta kielestä saadaan opiskelutulkkina toimivilta viittomakielentulkeilta. Jotta kulttuuriperinnön jatkumo ei katkeaisi, tarvitaan seuraavia sukupolvia varten lisää viittomien etymologian ja kulttuurin ominaisuuksien tutkimusta ja dokumentointia.

Muutama esimerkki paikkaviittomasta

Alla on kolme esimerkkiä paikkaviittomista. Meille niistä ovat kertoneet sellaiset ihmiset, jotka ovat tunteneet viittomien taustalla olevat henkilöt.  Olemme jättäneet henkilöiden syntymä- ja kuolinvuodet pois, koska näistä ei ole kirjallista merkintää kuurojenyhdistyksessä. Vuosilukuja kuitenkin on löydettävissä.

Raahen paikkaviittomasta on olemassa kaksi eri variaatiota (ks. kaupungin viittoma Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirja Suvin artikkelista 1831, jossa on käsimuotona koukutettu V). Moni nuoremman sukupolven kuuro käyttää kaupungista samaa viittomaa kuin RAITIS (ks. Suvin artikkeli 873), mutta vanhemman sukupolven käyttämän viittoman orientaatio on kuin viittomassa AJAA-PARTA koukutetulla etusormella.

Boris Ström kertoi vuonna 2014 haastattelussa, että Raahen paikkaviittoma tulee kuurosta parturista. Sven Havilo toimi pitkään vaimonsa kanssa parturina Raahen vanhassa kaupungissa. Havilon viittomanimi oli AJAA-PARTA. Boriksen kertoman mukaan Havilo oli tarkka työssään ja parturoi asiakkaita aina valkoinen takki yllään.  Henkilöviittoma tehdään siis koukutetulla etusormella. On todennäköistä, että kulttuuriperinnön ja paikkaviittoman taustatiedon siirtyminen on katkennut sukupolvien välillä ja viittoma pohjautuu nyt suomen kielen sanan “raitis” aiheuttamaan assosiaatioon.

Vaajakosken paikkaviittomalla on monta eri variaatiota, ja varsinainen alkuperäinen paikkaviittoma on saattanut jäädä unohduksiin (ks. kaupungin viittoma Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirja Suvin artikkelista 4713). Arvo Hämäläisen ja Pirkko Järviniityn mukaan Vaajakoskella asui kuuro puuseppä nimeltään Vihtori Harsunen, joka oli aktiivinen Jyväskylän seudun kuurojen yhteisön jäsen. Vuonna 1893 syntynyt Harsunen on kuitenkin jäänyt tämän päivän Jyväskylän kuuroille melko tuntemattomaksi, sillä hän kuoli jo 1970-luvulla. Kuuromykkäin lehdistä löytyi lisätietoja Harsusesta. Hänen kerrotaan esimerkiksi myyneen paljon Kuuromykkäin Liiton joululehtiä.

Pohjanmaalla on lukuisia paikkoja, joiden paikkaviittoma pohjautuu seudulla asuneeseen henkilöön. Yksi näistä on Raippaluoto, joka sijaitsee 22 kilometriä Vaasasta luoteeseen päin. Maritta Tarvonen-Jarva muisteli vuonna 2016 Facebookin Kuurojen historian ryhmässä, miten piippua polttava kalastaja, kuuro ruotsinkielinen Emil Rönn eli Raippaluodolla. Emilin henkilöviittomassa tuotetaan dominoivan käden suoralla etusormella “viilto” vaakatasossa olevan ei-dominoivan käden kämmenen poikki kahdesti.

Pohdi paikkaviittomia!

Oletko huomannut työalueellasi sellaisia paikkaviittomia, joihin saattaisi sisältyä henkilöviittomia? Mikä on niiden tarina? Näitä kannattaa kysellä alueella asuvilta viittomakielisiltä. Otahan yhteyttä meihin!

outi.ahonen@humak.fi
juha.manunen@humak.fi

Kirjoittajat työskentelevät lehtoreina Humanistisen ammattikorkeakoulun Tulkkaus ja kielellinen saavutettavuus-koulutusohjelmassa.

Artikkelissa käytetyt lähteet

Manunen, Juha 2018. Helsingin paikanviittomisto. Blogi-kirjoitus hankkeessa Kielettömänä kaupungissa. Humanistisen ammattikorkeakoulun, Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikan, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Kuurojen Liiton yhteistyönä.

Rainò, Päivi 2006. Voiko paikannimistöä ohjailla? Viittomakielisen paikannimistön ja kielen-kuvauksen suhteista. Teoksessa Karin Hoyer, Monica Londen och Jan-Ola Östman (toim.) Teckenspråk: sociala och historiska perspektiv. Insitutionen för nordiska språk och nordisk litteratur. Helsinki: Helsingin yliopisto, s. 107-128.

Salmi, Eeva & Laakso, Mikko 2005. Maahan lämpimään: Suomen viittomakielisten historia. Helsinki: Kuurojen Liitto ry.

Suvi – Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirja 2003. Helsinki: Kuurojen Liitto ry. http://suvi.viittomat.net.

Suulliset tiedoksiannot:

Arvo Hämäläinen (merkitsemätön päivämäärä)
Pirkko Järviniitty 30.10.2021
Boris Ström 23.11.2014
Maritta Tarvonen-Jarva 29.10.2016