Julkishallinto ostaa kielipalveluita vuosittain kymmenillä miljoonilla euroilla. Esimerkiksi valtio hankki käännös- ja tulkkauspalveluita vuonna 2023 yhteensä 17,8 miljoonaa euron edestä. Uudellamaalla erikoissairaanhoidon palveluita tuottava HUS-yhtymä on ostamassa tulkkauspalveluita tämän ja ensi vuoden aikana arviolta 12 miljoonalla eurolla. Näiden suurostajien rinnalla moni kunta ostaa kielipalveluita summalla, joka juuri ja juuri ylittää kilpailutusrajan.

Laatua mitataan vain yhdeltä kantilta

Hankintalain mukaan tarjouksista on valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Hinnan lisäksi pitää tarkastella esimerkiksi laatua, ja halvinta hintaa voi käyttää valintaperusteena vain erikseen perustelluissa tapauksissa.

Kielipalveluiden kilpailutuksissa on ollut hankalaa määrittää laadun osatekijöitä niin, että niitä voisi vertailla yksinkertaisesti tarjousten välillä. Monesti laatu on osin tilannesidonnaistakin. Niinpä laadun mittarina pidetään usein vain kääntäjän tai tulkin työkokemusta ja koulutusta, vaikka esimerkiksi projektinhallinta on olennainen osa ostettavaa palvelua.

Koulutus laadun mittarina on ongelmallinen, koska kouluttautumismahdollisuudet vaihtelevat kielestä toiseen. Joissakin kielissä ei ole edes saatavilla muodollista koulutusta. Toisaalta mitä harvemmin Suomessa tarvittavasta kielestä on kyse, sitä vähemmän myös työkokemusta kieliasiantuntijalle kertyy.

Moni kilpailuttava organisaatio päätyy työnsä helpottamiseksi asettamaan eri kieliä tarjoaville palveluntuottajille samat ja melko vaatimattomat laatukriteerit siitäkin huolimatta, että voisi jakaa hankintakokonaisuuden kielikohtaisiin osa-alueisiin. Toisinaan kriteerit on asetettu jopa niin väljiksi, etteivät ne enää toimi laatutason mittareina. Kun kaikki tarjoajat täyttävät asetetut laatukriteerit, laatueroja ei synny ja kilpailutus päädytään ratkomaan hinnan perusteella.

Laki vaatii perustetta matalalle hinnalle

Jos tarjouksissa tarjotaan poikkeuksellisen alhaista hintaa, kilpailuttajan tulisi lain mukaan selvittää tarjoajalta, mistä tämä johtuu. Kielipalveluiden hankinnassa selvitykset on ilmeisesti lähes poikkeuksetta hyväksytty, vaikka tarjotut ja hyväksytyt hinnat eivät usein ole kestäviä koko toimitusketjulle. Jos tarjottu hinta alittaa minkä tahansa asiantuntijatyön normaalin hintatason, ei työn suorittajalle voi jäädä kohtuullista korvausta sen jälkeen, kun summasta on vähennetty välitystoimiston osuus ja alihankkijan omat yrittämisen kulut. Silti monille ostajille riittää, että täytetään hankintalain minimivaatimus ja että palvelu saadaan mahdollisimman halvalla.

Äärimmäisen alas kilpailtu hintataso ei ole kaikille toimijoilla mahdollinen, ja siksi osa palvelutarjoajista on alkanut keskittää toimintansa muille markkinoille. Tämä vähentää kilpailuttajankin valinnanvaraa laadukkaissa palveluntarjoajissa. Kielipalveluiden (pois lukien vammaisten tulkkauspalvelut) tuottaminen julkishallinnolle on muutenkin keskittynyt muutamien palveluntarjoajien käsiin, sillä tarjouspyyntöihin vastaaminen on yrityksille työlästä ja kilpailussa menestyminen hyvin epävarmaa armottoman hintakilpailun takia. Tarjouksen jättämisen kynnystä nostaa myös se, että hankintakauden aikaiset raportointi-, reklamaatio- ja laskutusprosessit vaativat palveluntuottajalta usein lisäresursseja. Tarjouspyynnöissä saatetaan myös listata vaatimuksia ja edellytyksiä, jotka ovat pienille tarjoajille mahdottomia täyttää. Tarjouspyynnön täyttäminen voi tyssätä vaadittuun kielivalikoimaan, referenssivaatimuksiin tai jopa summaan, jonka yrittäjän vastuuvakuutus pitää kattaa.

Parannuksia tarjouspyyntöihin yhteistyöllä

Julkishallinnon osaamista kielipalveluiden ostamisessa pitäisi vahvistaa. Hallinnossa voi olla hankinnoista vastaava yksikkö, jossa on osaamista kilpailuttamisesta, mutta ei kokemusta tai tietoa kielipalveluista. Hankinta-asiantuntija ei välttämättä itse koskaan käytä kilpailuttamaansa palvelua, eikä siten hahmota, mistä palvelussa on kyse. Koko organisaatiossa ei monesti ole kieliasiantuntijaa, joka voisi olla mukana suunnittelemassa hankintaa. Osaamista ei myöskään kerry, jos yksikkö kilpailuttaa hankintaa harvakseltaan tai kilpailutusta laativa työntekijä on vaihtunut seuraavaan kilpailutukseen mennessä.

Onnistuneita kilpailutuksiakin alalla on. Silloin kilpailutus on suunniteltu huolellisesti ja on mietitty, miksi hankintaa ollaan tekemässä ja mitä oikeasti tarvitaan. Tietopyyntöjen ja markkinavuoropuheluiden avulla palvelua ostava organisaatio on tehnyt kartoitusta ja keskustellut markkinoilla toimivien yritysten ja ammatinharjoittajien kanssa siitä, millaista palvelua on saatavilla.

Julkishallinnolle pitäisi viestiä, ettei se hankintojen tehostamisen nimissä voi odottaa saavansa kielipalveluita yhä halvemmalla. Nyt ollaan siinä pisteessä, ettei työn tekeminen monesti enää kannata työn suorittajille.

Myös kielipalvelualan toimijoiden pitää kantaa vastuunsa. Ei ole kestävää toimintaa koko toimialan kannalta, jos loppuasiakkaalle tarjottava alhainen hinta on mahdollinen vain nipistämällä alihankkijan ansioista. Jokaisen toimeksiannon pitäisi olla kääntäjälle ja tulkille yhtä kannattava riippumatta siitä, onko loppuasiakas osa julkishallintoa vai yksityinen yritys. Vuonna 2021 asioimis- ja oikeustulkeille tekemämme kyselyn mukaan alle puolet (43 %) toimeksiantosuhteessa työskentelevistä pystyy neuvottelemalla vaikuttamaan palkkioonsa ja kolmannes vastaajista pohti alan vaihtoa kestämättömän sopimuskulttuurin vuoksi. Jos yksinyrittäjien ja itsensätyöllistäjien työ ei ole kannattavaa ja mielekästä, koulutetut kääntäjät ja tulkit siirtyvät muihin tehtäviin, eikä kohta ole enää työtä, mitä kilpailuttaa.

Kirjoittaja on Kieliasiantuntijat ry:n toiminnanjohtaja, joka osallistuu ahkerasti kielipalveluita hankkivien organisaatioiden markkinavuoropuheluihin ja on mukana Akavan työryhmässä pohtimassa hankintalain uudistamistarpeita.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kieliasiantuntijoiden Kiekaus-lehden vuosijulkaisussa joulukuussa 2024.