Kankkonen kuvaa tottuneesti työtään Kuurojen Liitossa; Suvi-verkkosanakirjan toimittamista, kansalaissanakirja SignWikin ylläpitoa ja kielineuvontaa. Kankkonen toimii myös Kotuksen viittomakielten lautakunnan puheenjohtajana kolmivuotiskaudella 2024–2027.

Ei ollut itsestään selvää, että Kankkonen päättyisi kieliasiantuntijaksi. Tie alkoi Ruotsissa, johon hän oli monen muun mukana päätynyt, koska halusi opiskella peruskoulun jälkeen käyttäen ruotsia ja viittomakieltä. (Kyllä, voit tästä päätellä ettei siihen Suomessa ollut juuri mahdollisuuksia.) 

Kankkosen äidinkieli on suomenruotsalainen viittomakieli. Hän kuitenkin oppi nopeasti ja ilmeisen hyvin paikallista viittomakieltä, koska päätyi työryhmään, jossa käännettiin hengellisiä tekstejä ruotsalaiselle viittomakielelle. (Lukijalle tiedoksi, että kyseessä on sukukielet, ehkä hieman vastaavalla tavalla kuin suomi ja viro.) Työn kautta Kankkonen oppi kääntämisen perusteet.

Kääntäjästä kielineuvojaksi

Kun Kankkonen sitten 2006 muutti takaisin Suomeen, hän aloitti kirkkohallituksen käännösprojektissa suomenruotsalaisen viittomakielen kääntäjänä. Kohdekielen vaihtuessa Kankkonen törmäsi uusiin haasteisiin, kaikkea ei voinutkaan vain soveltaa samalla tavalla. Hän toteaa varsin suoraan, että työ olisi ollut niin paljon helpompaa, jos olisi saanut kielialan koulutuksen! Mutta työtehtävien kautta Kankkonen on oppinut. Ja hyvin onkin, sillä hän on se, keneltä kuka tahansa Suomessa kysyy mitä tahansa suomenruotsalaisesta viittomakielestä.

Tulkit ja kääntäjät ovat tiuhaan yhteydessä kielineuvontaan ja pyytävät neuvoja uuden termin kanssa. Enimmäkseen kysymykset siis liittyvät sanastoon, eli viittomistoon. Siinä missä jonkin isomman kielen kielineuvonnassa voidaan sanastokyselyihin vastata ei-oota, kokee Kankkonen sen todella vaikeaksi vaihtoehdoksi omassa työssään: 

– Jos minä en löydä jollekin termille viittomaa, niin kuka sitten? Maailma on täynnä uusia ilmiöitä, joista täytyy voida keskustella myös vähemmistökielellä, muuten kieli ei kehity, ja sen käyttäjät jäävät paitsi uudesta tiedosta.

Kääntäjät joutuvat myös videoimaan itse tekstin, johon heidän käyttämänsä viittoma jää kielimalliksi – ja sillä voi olla laajat vaikutukset.

Uusi termejä etsimässä

Mutta mistä kysyttyjä viittomia sitten löytyy? Ensin Kankkonen tarkistaa kaikki suomenruotsalaisen viittomakielen varannot sanalistoista ja -kirjoista puskaradioon. Sitten tarkistetaan ruotsalaisen viittomakielen sanakirjat - osa viittomista soveltuu muodoltaan suomenruotsalaiseen viittomakieleen ja sopii lainattavaksi. Joskus jokin foneemeista (vaikka käsimuoto tai liike) on “väärän” näköinen. 

Usein lainoja löytyy myös toisen sukukielen, suomalaisen viittomakielen puolelta. Jos kumpikaan sukukieli ei tarjoa sopivaa vastausta, vaihtoehtona on jonkin läheisen synonyymin hyödyntäminen uuden termin merkityksen ilmaisemiseen. 

Haasteena kääntäjillä on usein todella tiukka aikataulu, ja suomenruotsalainen viittomakieli tuppaa Kankkosen mukaan olemaan se viimeisenä käännettävä. Pääsääntöisesti suomeksi kirjoitettu teksti kun käännetään ensin ruotsiksi, josta se käännetään edelleen suomenruotsalaiselle viittomakielelle. Kääntäjät toimivat lähes aina yksin, vaikka käännöstä videoidessa kannattaisi paikalla olla toinen saman kielen käyttäjä seuraamassa kääntäjän viittomista ja tarkkailemassa laatua.

Eilen, tänään ja huomenna

Silloin tällöin kielineuvontaan lähetetään myös viitottuja videopätkiä, kuten käännöksiä, ja pyydetään palautetta kielen oikeellisuudesta. Kankkonen voi kommentoida mm. sanavalintoja, rytmiä, sidosteisuutta. Mutta jokainen viittoja näyttää itseltään, ja viittomistyyli on persoonallinen, kuin käsiala. Kankkonen ei mielellään lähde puuttumaan toisten käsialaan:

– Tyyli on osa persoonaa, ei sitä voi juuri muuttaa.

Entä kieliasiantuntijan tulevaisuuden näkymät? Kankkonen toivoo että saisi työskennellä (tai että edes joku työskentelisi) suomenruotsalaisen viittomakielen oppimateriaalin parissa. Kieliyhteisö on pieni, ja jokainen uusi oppija on arvokas. 

Opetusmateriaali mainitaan myös opetusministeriön syyskuussa 2025 julkaisemassa suomenruotsalaisen viittomakielen elvytysohjelmassa. Ohjelmassa on 66 toimenpide-ehdotusta, joista monet liittyvät tavalla tai toisella koulutukseen. Yksi niistä vaatii toteutettavaksi niinkin perustavanlaatuista oikeutta, kuin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarjoamista suomenruotsalaisella viittomakielellä.

Pienen suomenruotsalaisen kuurojen yhteisön historiasta myös löytyy yhä kiinnostavia yllätyksiä - viimeisimpänä tutkija Hanna Lindbergin esiin nostama kieliaktivisti Ingrid Lönnberg, suoranainen sankari 1800-luvun lopulta. Mutta hänestä ehkä lisää toisella kertaa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kieliasiantuntijoiden Kiekaus-lehden vuoden 2025 vuosijulkaisussa tammikuussa 2026.

Tiesitkö?

Suomenruotsalainen viittomakieli on vakavasti uhanalainen kieli, jonka käyttäjien tarkka määrä ei ole tiedossa. Vuoden 2015 kartoituksen mukaan äidinkielisiä kuuroja oli Suomessa noin 90. Lisäksi heitä asuu Ruotsissa, ja kieltä käyttää myös joukko kuulevia, osa äidinkielenään. 

Lisätietoja: Finlandssvenska teckenspråkiga rf, www.dova.fi