Budjettiesitys 2025: Kylmää kyytiä kulttuurille, hallinnolle ja järjestöille
24.9.2024
Akavan Erityisalat ennakoi jäsenistössään mittavaa työttömyyden kasvua, jos valtion ensi vuoden budjettiesityksen leikkaukset kulttuuriin, valtionhallintoon ja järjestöihin toteutuvat. - Korvaamatonta osaamista menetetään, liitto sanoo.
Kulttuurin juhlapuheet ja rahoitus kaukana toisistaan
Tekeillä oleva kulttuuripoliittinen selonteko kertoo, että kulttuurialan potentiaaliin uskotaan ja alalta odotetaan paljon. Samaan aikaan toisaalla kulttuurialaa heikennetään lyhytnäköisillä säästöpäätöksillä. Näemme tässä ison ristiriidan, Akavan Erityisalat sanoo.
Kulttuuriin kohdennetaan OKM:n budjetista jopa 17,4 miljoonan euron leikkaukset vuonna 2025. Valtava summa markkinoitiin budjettiriihessä miltei helpotuksena, sillä valtiovarainministeriön ehdotus olisi ollut vielä paljon enemmän. Leikkaukset heikentävät kohtalokkaasti erityisesti maamme museoita, teattereita ja orkestereita, liitto varoittaa.
Kulttuurialaan kohdennetaan myös arvonlisäveron kiristys vuoden vaihteessa. Lisäksi iso takaisku kulttuurialalle ja sen merkityksen todentamiselle on Tilastokeskuksen säästöihin liittyvä kulttuuritilastoinnin alasajo.
Näin otimme jäsenjärjestöjemme kanssa kantaa 23.8.2024: Maan hallitus on lyhytnäköisesti hylkäämässä kulttuurin
Järjestösektorin pudotuspeli alkamassa
Järjestöistä vain harva säästyi budjettiriihessä jättileikkauksilta, vaikka joitakin peruutuksia tulikin.
Akavan Erityisalat pitää yllättävänä, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen leikkaukset ehdotetaan toteutettavaksi täysimääräisesti, vaikka niille voisi nyt siirtyä hyvinvointialueilta uusiakin tehtäviä.
Hallitus ei myöskään käsitellyt järjestöille annettavien lahjoitusten verovähennysoikeutta tai sen laajentamista, vaikka verovähennysoikeus on tärkeä nyt, kun avustuksia leikataan. Kevään kehysriihessä todettiin, että laajentaminen koskisi vain nuoriso-, liikunta-, urheilu- ja tietyt ehdot täyttäviä lapsijärjestöjä. Verovähennysoikeus tulee mielestämme toteuttaa niin, että se koskee koko järjestökenttää.
Kaikkiaan Akavan Erityisalat pitää järjestöalan leikkauksia poikkeuksellisina: summat ovat suuria, aikataulu tiukka ja varautumisaikaa on vähän. Liitto ennakoi järjestöihin muutosneuvottelujen aaltoa.
Akavan Erityisalat varoittaa, että järjestöalaan kohdistuvat päätökset horjuttavat myös kansalaisyhteiskuntaa. Järjestöjen kyky toimia demokratian ylläpitäjänä ja kansalaisten osallisuuden lisääjänä on heikentymässä.
Näin otimme jäsenjärjestöjemme kanssa kantaa 25.4.2024: Järjestöt ansaitsevat vakaamman rahoituksen
Selviääkö valtionhallinto enää lakisääteisistä tehtävistään?
Valtionhallinnossa yt-neuvottelujen aalto on jo täällä. Jo keväällä THL ja Ruokavirasto kävivät henkilöstöä leikkaavat neuvottelut. Elo-syyskuussa yt-neuvotteluista on ehtinyt ilmoittaa mm. Verohallinto ja Museovirasto.
Akavan Erityisalat katsoo valtion henkilöstövähennysten vaarantavan lakisääteisten tehtävien hoitamisen ja laadukkaan palvelun.
- Jo nyt jäsenemme raportoivat liiallisesta kuormituksesta. Pahin uhkakuva henkilöstön näkökulmasta on, että tehtävät nimellisesti jäävät, mutta iso osa niiden tekijöistä irtisanotaan tai muuten poistuu. Jos ennakoidut henkilöstösäästöt toteutuvat, valtio ei selviä nykyisistä lakisääteisistä tehtävistään, vaan niitä on karsittava jo kohtuullisen henkilöstöpolitiikan nimissä, liitto sanoo.
Pelkäämme valtion tuottavuusohjelmien toimeenpanossa mm. viestinnän resursoinnin vähenevän. Viestintä on keskeinen osa hyvää hallintoa ja sen strateginen rooli on kirjattu myös hallitusohjelmaan. Viestinnän tavoitteena on vahvistaa demokratiaa sekä lisätä hallinnon avoimuutta.
Näin otimme jäsenjärjestöjemme kanssa kantaa:
7.8.2024
Museoviraston leikkaukset: Ei pelkkiä seiniä -mielenilmaus 2.9.2024
Matkailua Suomeen pitäisi nyt edistää eikä supistaa
Suomen matkailuala on vasta toipumassa pandemiasta ja kärsii nyt monin tavoin Venäjän naapuruudesta ja sen hyökkäyssodasta. Suomen matkailu on kasvanut, mutta jäljessä esimerkiksi muista Pohjoismaista. Tässä tilanteessa on vaikea ymmärtää valtion budjetin matkailun edistämiseen kohdistuvaa leikkausta ja alan veronkiristystä. On myös huomioitava, että kulttuuri- ja museoalojen leikkaukset heikentävät osaltaan ja etenkin pitkällä aikavälillä Suomen vetovoimaa matkailumaana, Akavan Erityisalat muistuttaa.
Näin otimme jäsenjärjestömme kanssa kantaa 19.9.2024: Emme hyväksy matkailun leikkauksia
Eduskunta aloittaa lähetekeskustelun maan hallituksen vuoden 2025 talousarvioesityksestä tiistaina 24.9.2024.