Kilpailulainsäädäntö ei estä ns. näennäisyrittäjien työehtosopimustoimintaa, vaikka näin yleisesti väitetään.

EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisun (C-413/13 FNV) mukaan toimeksiantajaansa riippuvuussuhteessa työtään tekevät itsensätyöllistäjät rinnastuvat työntekijöihin.

Kun tällaiset itsensätyöllistäjät kuuluvat työehtosopimuksen osapuolena olevaan työntekijöiden järjestöön, heidän työnsä vähimmäisehtojen määrittely työehtosopimuksella on työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun tulos, ja se jää kilpailuoikeuden soveltamisen ulkopuolelle.

– Tämä EU-tuomioistuimen tulkinta antaa hyvän selkänojan parnataa alisteisessa asemassa olevien itsensätyöllistäjien asemaa, sanoo edunvalvontayksikön päällikkö Helena Lamponen Akavan Erityisaloista.

– Näennäisyrittäjien toiminta markkinoilla ei ole kilpailulain tarkoittamaa aitoa elinkeinotoimintaa. Kilpailulainsäädäntöä ei EU-tuomioistuimen ennakkopäätöksen mukaan voida soveltaa heidän työehtojensa parantamiseen tähtäävään kollektiiviseen työehtosopimustoimintaan. Kysymys on työmarkkinatoiminnan piiriin kuuluvasta kokonaisuudesta eikä kilpailuoikeus tätä estä.

Suomessa perustuslain ja yhdistyslain nojalla itsenäisillä ammatinharjoittajilla on oikeus järjestäytyä, myös ammattijärjestöön. Tämä on Suomessa vakiintunut käytäntö.

– Olennainen kysymys on, miten määritellään näennäisyrittäjä tai toimeksiantajastaan riippuvainen itsensätyöllistäjä. Suoraan sovellettavaa määritelmää ei ole. Arvio on tehtävä tapauskohtaisesti kokonaisharkinnalla huomioiden toimeksiantosopimuksen oikeudellinen luonne ja työskentelyolosuhteet, Lamponen sanoo.

– Kysymys on tulkinnasta. EU-tuomioistuimen mukaan näennäisesti itsenäisen ammatinharjoittajan aseman arviointi kuuluu tuomioistuimen toimivaltaan. Suomessa arvioinnin voisi tehdä myös työneuvosto, joka jo ottaa vuosiloma- ja työaikalakeja sovellettaessa kantaa siihen, milloin kyse on työntekijästä ja milloin elinkeinonharjoittajasta.

– Keskeistä on arvioida, tehdäänkö työsuorituksia toiselle tämän johdon alaisena vastiketta vastaan. Riippuvuutta voi kuitenkin arvioida myös perusteilla, joita jo nykyisin käytetään monissa EU-maissa: riippuvuutta osoittaa esimerkiksi tekijän toimeentulon riippuvuus yhdestä lähteestä tai työehtosopimustoiminnassa on huomioitu alan tai ammatin erityspiirteet, esimerkkeinä kielialat, kulttuuri ja media-ala.

EU-tuomioistuimen ratkaisu koski Hollantia, hollantilaisia muusikoita. Suomen ja Hollannin työehtosopimuksia koskeva lainsäädäntö eroaa siinä, että Suomen työehtosopimuslaissa ei ole säännöstä, jonka nojalla työehtosopimus voidaan solmia koskemaan myös urakkasopimuksia ja toimeksiantosopimuksia.

– Itsensätyöllistämisen ollessa kasvavaa, on tarpeellista arvioida työehtosopimuslain sisältöä ja muutostarpeita tästä näkökulmasta. On aiheellista uudistaa työehtosopimuslaki kattamaan toimeksianto- ja urakkasopimukset. EU-oikeuden tulkintavaikutuksella on jo nyt merkitystä ”toimeksiantajistaan riippuvaisten” työehtosopimustoiminnassa, Lamponen sanoo.

Lisää neuvotteluvoimaa näennäisyrittäjille

Lamponen muistuttaa, että itsensätyöllistäminen on yksi työelämän muutossuuntauksia.

– Samalla kun itsensätyöllistäjien määrä kasvaa, keskustelu tämän työmuodon epäkohdista ja erityisesti turvaverkon repaleisuudesta ja toimeentulon heikosta tasosta on voimistunut.

– Nykyisin itsensätyöllistäjän toimeentulon taso on pitkälti riippuvainen henkilökohtaisesta neuvotteluvoimasta. Kun neuvotteluvoima on heikko, heijastuu tämä suoraan toimeentuloon. Kollektiivista tukea tarvitaan. Tästä hyötyisivät merkittävästi muun muassa Akavan Erityisalojen edustamien viestintä-, kieli-, kulttuuri-, museo- ja hyvinvointi-alojen itsensätyöllistäjät, jotka työskentelevät toimeksiantajaansa nähden alisteisessa asemassa.

Tilastokeskus lukee itsensätyöllistäjiksi yksinyrittäjät, ammatinharjoittajat, freelancerit ja apurahansaajat ja laskee heitä olevan Suomessa yhteensä reilut 160 000. Määrä on kasvava.

Lue Helena Lamposen artikkeli: Itsensätyöllistäjien oikeudesta työehtosopimustoimintaan – edellytykset ja rajoitukset