Siirry sisältöön

Suvi Seikkula jatkaa Kieliasiantuntijoiden puheenjohtajana

Hanna / 1.12.2021

Kieliasiantuntijat ry:n syyskokous valitsi 30.11. Suvi Seikkulan jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Kaksivuotinen kausi kestää vuoden 2023 loppuun asti.

Suvi Seikkula. Kuva: Laura Piiroinen

- Saavutettavuus on tärkeä teema järjestömme toiminnassa, sillä se tuo konkreettisesti näkyväksi kieliasiantuntijoiden merkityksen yhteiskunnassa. Saavutettavuutta ei voi olla, jos välissä on kielimuuri, sanoi Suvi Seikkula järjestön syyskokouksessa.

- Kieliasiantuntijat ovat myös tukemassa omalla ammattitaidollaan ihmisten osallisuutta, toimijuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa kansalaisina, Seikkula sanoi.

Syyskokouksessa valittiin myös uusia jäseniä yhdistyksen hallitukseen kaudelle 2022‒2023. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin uusina Senja Sakko ja Siri Väänänen ja jatkokaudelle Anni Korpiluoma, Martin Hausen ja Marjo-Leea Alapuranen.

Hallituksen varajäseneksi vuodeksi 2022 valittiin Anitta Malmberg.

Hallituksen jäseninä jatkavat vielä vuoden 2022 Henrik Hurme, Nike Parland, Anna-Reetta Vienonen, Ilona Repponen ja Hannele Ruokonen.

Vuonna 2022 puhutaan työntekijöiden oikeuksista ja rahasta

Kieliasiantuntijoiden ammattitaidon merkitystä ja arvoa yhteiskunnallemme ei monesti ymmärretä. Kyse ei ole vain siitä, että erilaiset organisaatiot viestivät monikielisesti arkipäivän kielitaitoon tukeutuen. Kielen ammattilaisia tarvitaan esimerkiksi laatimaan tehokasta viestintää, vaalimaan yrityksen kansainvälistä imagoa ja luomaan tasavertaisia neuvottelutilanteita yli kielirajojen.  Monikielisesti viestivät organisaatiot eivät pärjää epäammattimaisesti tuotetulla sisällöllä ja ilman ymmärrystä kulttuurisidonnaisuuksista.

Kieliasiantuntijat ovat moniosaajia ja laaja-alaisia asiantuntijoita. Laaja yleissivistys on kieliasiantuntijuuden edellytys, mutta kielen ja monimutkaistenkin merkitysten syvällinen ymmärrys nostaa kieliasiantuntija-ammattien merkitystä tekoälyn ja innovaatioiden tulevaisuudessa.

Syyskokouksen hyväksymässä toimintasuunnitelmassa nostetaan järjestön vuoden 2022 vaikuttamistyön läpileikkaavaksi teemaksi Työntekijöiden oikeudet. Kieliasiantuntijoiden työelämän parantaminen työnteon muodosta ja työnantajasektorista riippumatta on ammattijärjestön ydintehtävää, ja se nostetaan nyt rohkeasti esiin.

Myös hintakilpailu ja työnteon arvo ovat vaikuttamistyömme keskiössä eri näkökulmista. On kestämätöntä, että asiantuntijatyötä ostetaan tai tarjotaan hinta edellä ilman, että todella tarkastellaan, mistä asiantuntijapalvelu koostuu ja mikä sen arvo on.

Vuonna 2022 ammattijärjestön perustehtävä korostuu entisestään, kun eri alojen työehtosopimusneuvotteluita käydään pitkin kevättä. Kieliasiantuntijat työskentelevät eri työpaikolla ja aloilla, siksi monet työehtosopimukset koskevat kieliasiantuntijoitakin, vaikka kielipalvelualalta yleissitovat sopimukset puuttuvatkin. Sopimusneuvotteluiden lisäksi olemme mukana edistämässä hyvän ja reilun sopimisen kulttuuria eri sektoreilla.

Toimintasuunnitelmassa kirjattujen laajojen edunvalvonnan teemojen alle mahtuu paljon yksittäisiä tavoitteita, hankkeita ja projekteja, joita viedään eteenpäin hallituksen, toimiston ja eri työryhmien yhteistyöllä. Osa järjestön edunvalvontaa on tarjota jäsenillämme riittävästi tietoja ja taitoa, jotta he voivat vaatia, puolustaa ja käyttää oikeuksiaan työelämässä.

Jäsenmaksut pysyvät ennallaan

Syyskokouksessa päätettiin, että yhdistyksen jäsenmaksut pysyvät vuonna 2022 ennallaan.

Jäsenlaji   Jäsenmaksu vuonna 2022
jäsen (%-perusteinen) 1,1 %
jäsen, ei kassan jäsen (%-perusteinen) 1,1 %
freelancer, työsuhteinen (%) 1,1 %
Erkon etuutta saava jäsen (%) 1,1 %
opiskelija (%) 1,1 %
opiskelija, ei kassan jäsen (%) (jos ei töissä, vapautettu jäsenmaksusta) 1,1 %
ammatinharjoittaja, yrittäjä, freelancer   200 € / vuosi (jäsenmaksun voi maksaa erissä)
minimijäsenmaksu   8 € / kk
eläkeläinen   8 € / kk
kunniajäsen on vapautettu jäsenmaksusta   0 € / kk
   
Kannatusjäsenet    
henkilöjäsen   100 €
yhteisöjäsen   225 €

 

Kieliasiantuntijat ry:llä voi sääntöjen mukaan olla myös kannatusjäseniä, jotka saavat kaikki Kieliasiantuntijat ry:n tarjoamat palvelut ja edut. Työttömyyskassan jäsenyys tai Akavan Erityisalojen tai muut Akava-yhteisön tarjoamat palvelut ja edut eivät kuulu tähän jäsenyyteen.