Siirry sisältöön

Kieliasiantuntijat ry:n ilmastotekojen vuosi – elokuu: Suosimme aineettomia lahjoja aineellisten sijaan

Suvi / 19.8.2019

Ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun tarvitaan mukaan jokainen yksilö ja organisaatio. Myös Kieliasiantuntijat ry osallistuu ilmastonmuutoksen torjuntaan. Esittelemme joka kuukausi ilmastoteon, johon Kieliasiantuntijat ry sitoutuu.

Photo: Rudy and Peter Skitterians

Haastamme Sinut mukaan tekemään ilmastotekoja!

Ilmastonmuutoksen torjunnan käsittelyssä keskitytään paljon asioista luopumiseen. Osallistumisella voi kuitenkin myös saada paljon.

Kuten Yhdysvaltain entinen varapresidentti ja nykyinen ilmastoaktivisti Al Gore hehkutti teknologiatapahtuma Slushissa vuonna 2017, ilmastokriisi on valtava mahdollisuus liiketoiminnalle. Yritykset voivat olla luomassa ilmastonmuutoksen torjumiseen uudenlaisia ratkaisuja ja kehittämässä innovaatioita, joiden avulla hillitään ilmastokriisin aiheuttamia kustannuksia. Koko liike-elämän on muututtava ja se tietää monenlaisia markkinamahdollisuuksia. Ilmastobisnes tuo myös valtiolle miljardien verotulot.

Yksittäinen kansalainen saa esimerkiksi mahdollisuuden antaa aineellisten lahjojen sijaan aineettomia. Kaapit pursuavat ties mitä roinaa ja voi olla haasteellista miettiä, mitä siellä ei jo olisi. Kukkavaasi, koriste-esine, pyyhe tai villasukat. Sinne hautautuvat muiden joukkoon. Sopivan lahjan ostaminen voi olla yhtä tuskaa. On kuitenkin jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta, josta saa hyvän mielen: elämykset ja hyväntekeväisyys. Lahjalla voit antaa uuden kokemuksen, uusia oivalluksia, apua sitä tarvitsevalle tai mukavaa yhdessäoloa. Netistä löytyy runsain mitoin sivustoja, joilta voi ostaa lahjakortteja mitä moninaisimpiin aineettomiin lahjoihin.

Myös Kieliasiantuntijat ry haluaa tehdä oman osansa kulutuksen hillitsemisessä lahjoja hankkiessaan. Olemme luopuneet aineellisten lahjojen antamisesta. Emme myöskään enää jaa mainoslahjoja esimerkiksi messuilla. Joulukorttirahat olemme jo vuosia lahjoittaneet hyväntekeväisyyteen.

Lähde sinäkin kanssamme tekemään tästä vuodesta ilmastotekojen vuosi! Maapallomme elinkelpoisuuden turvaamiseen tarvitaan meitä kaikkia.

Sivustoja, joilta voi ostaa aineettomia lahjoja:

GoGift: Elämyslahjat

KUA: Toisenlainen lahja

Helsingin Sanomat 86 vinkkiä aineettomaksi joululahjaksi

HSY: Tavaraa paremmat lahjaideat

Elämyslahjat

Lähteet ja lisää lukemista:

Al Gore: Ilmastonmuutos on valtava bisnesmahdollisuus

Bisneksen tulevaisuus on ilmastonmuutoksen ratkaisijana

Joko riitti vaalit ja ilmastovouhotus? Suomi tienasi sillä miljardeja – mutta poliitikot eivät sitä sinulle kerro

 

Aikaisempien kuukausien ilmastoteot:

Kieliasiantuntijat ry:n ilmastotekojen vuosi – helmikuu: Tilaisuuksissamme tarjoillaan kasvisruokaa

Kieliasiantuntijat ry:n ilmastotekojen vuosi – maaliskuu: Suosimme julkista liikennettä ja lihasvoimaa

Kieliasiantuntijat ry:n ilmastotekojen vuosi – huhtikuu: Kierrätämme mahdollisimman paljon

Kieliasiantuntijat ry:n ilmastotekojen vuosi – toukokuu: Vältämme muovipakkauksia ja huolehdimme niiden elinkaaresta

Kieliasiantuntijat ry:n ilmastotekojen vuosi – kesäkuu: Ostamme vain tarpeeseen ja lainaamme silloin, kun se on mahdollista

Kieliasiantuntijat ry:n ilmastotekojen vuosi – heinäkuu: Kun teemme hankintoja, ostamme energiatehokkaita tuotteita ja suosimme kotimaista